jopas oli viikonloppu -- what a weekend

tänä viikonoppuna tapahtui monia ilahduttavia asioita leikkauksen, pitkän sisäelämän, huolen, sairaana olevan lapsukaisen hoitamisen, kahden peruuntuneen suunnitelman, riittämättömyyden tunteiden ym. jälkeen. miten se välillä onkin niin, että raskaiden asioiden kanssa yhtäaikaa tapahtuu ne kaikkein kauneimmat asiat! 

mitä erityistä sitten tapahtui? tykkäsin, kun vanhempani vierailivat ja söimme yhdessä. ilahduin kovasti, kun mieheni pääsi luisteluopetukseen ja nautti siitä niin paljon. olin kiitollinen saadessani olla mukana ystävän kastetilaisuudessa, joka tuntui ihmeeltä. sitten illemmalla minulle tuli hyvä mieli, kun sain jutella hetken erään äitiystävän kanssa (ei vain plaaplaata vaan oikeasti kohdaten) lapseni kanssa heillä piipahtaessani. sitten kotimatkalla tunsin valtavaa rakkautta ja yhteenkuuluvuutta D:n juostessa syliini ja pyörittäessäni häntä ympäri, ympäri, ympäri. niin leijuimme (siltä se tuntuikin) eteenpäin jonkin matkaa hiljaisessa yksinäisessä lumipyryssä katulamppujen valossa. samankaltaisia hetkiä oli kotona jokaisen lapsen kanssa. erityisesti potilaamme kanssa. ja niin, sitten vielä tänään uuden vauvan suomaa iloa tupsahti tuttavaperheeseemme. mikä ilo! ehkä näitä ei tuntisi niin voimakkaasti, jos välillä ei olisi vaikeaa. mutta en usko, että se oli ainoa syy valtaviin onnentunteisiin, vaan kyllähän nuo monet asiat olivat oikeasti aikas isoja juttuja.

ehkä huomenna taas elämä normalisoituu.