lauantai 30. marraskuuta 2013

tänään -- today


joulupuuroilua, metsäilyä ja tonttuilua :).







ja joulukalenterista ei tietoakaan. lykkääntyi näköjään hankintani lähitiimarissa liian pitkälle monien menojen vuoksi ja kun olen ollut paljon yksin lasten kanssa. mutta kalenterin täytteet on hankittu sentään ainakin joksikin aikaa. suklaisia kinderukkeleita, suklaisia joulukuusen koristeita ja pandan enkelikonvehteja. ehkäpä sittenkin muutan suunnitelmaani ja teen vain neljä nimettyä pussukkaa, joihin joka aamu kullekin lapselle ilmaantuu uusi herkku, tekeminen, lainaus tms.

torstai 28. marraskuuta 2013

kiitospäivän makuja -- thanksgiving flavours


tykkään kamalasti meidän uudesta valkoisesta pikkuruisesta makuuhuoneestamme! siellä on tilaa ajatella.









hyvää kiitospäivää! happy thanksgiving!

perjantai 22. marraskuuta 2013

iloa ja surua -- joy and sorrow

tällä viikolla on ollut monta ilon aihetta, mutta myös surua erään kaukaisen sukulaiseni/ystäväni surun myötä. vanha tuttu "koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen hetki läheisesi kanssa" on kyllä niin totta! mutta yksi iloisista hetkistä ja yllätyksistä tällä viikolla oli viimeiseksi osoittautunut puheterapeutilla/puheopettajalla käynti. käynnin lopuksi eskarilaisemme sai onnittelusivun:


sitten puheterapeutti oli kertonut E:lle, että nyt minä olen tosi iloinen ja hän oli näyttänyt näistä eri tunnekuvista ensimmäistä naamaa. myöhemmin puheterapeutti kertoi, että hänestä oli niin ihana, kun sitten E oli näyttänyt, miltä hänestä tuntuu ja kun kuva oli niinkin mainio kuin...




tämä :). kyllä varmasti tuntui hyvältä, kun oli halunnut oppia ärrän ja kun nyt sen saattoi sanoa. itsekin olin niin iloinen hänen puolestaan.

minulla on nyt muuten ihan uusi lookki. hiukseni olivat jo aika pitkät ja olin ajatellut tänään kampaajalle mennessäni, että hiukset jäävät tietynlaisiksi pitkiksi hiuksiksi, mutta kas, taas kerran muutin mieleni kampaamon tuolilla eli suostuin kampaajan ehdotuksiin. toisaalta kiva, että kampaajallani on aina uusia ehdotuksia! nyt minulla on lyhyt suora polkka ja suora otsis. vaatii pientä totuttelemista ja tämä varmasti jakaa mielipiteet, mutta vaihtelu on ihan piristävää! 

no sitten illalla piti tirauttaa pari kyyneltä isoimpien poikiemme ja parin heidän ystävän joululauluesityksen treeneissä (ystäväni äiti kehitteli koko jutun ja säestää heitä). pojat olivat niin mukana siinä! ihastuttavine heleine äänineen. tästä tulee hyvä juttu ja muisto. tiedustelen ensi viikolla, josko lähivanhainkoti ottaisi meidät vastaan joulun alla.  

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

isänpäivänä -- on father's day








(huvitti tämä W:n piirros "a big tomato" "se on iso tomaatti"). 






kaksi ihanaa isää: mieheni ja oma isäni. isä oli tänään kaukana, mutta juhlimme poikiemme isää.

lauantai 9. marraskuuta 2013

marraskuu -- november








ankeaa ja kaunista!

perjantai 1. marraskuuta 2013

marraskuun ensimmäisenä -- november first

satoi paljon vettä! mutta silti lähdimme W:n kanssa polkupyörällä hieman kauemmaksi noutamaan isukille synttärilahjaa. aineetonta lahjaa, joka jäi todella aineettomaksi, koska hoitola oli tänään poikkeuksellisesti kiinni. kävimme myös kaapelitehtaalla, mistä yhteistuumin W:n kanssa valitsimme isille kivan kortin. siellä myydään kivoja kortteja. jäimme lounaalle hima&saliin. olipas se mukavaa vaihtelua. istuimme kahvilan puolella sohvilla, missä oli meille kaksi pikku pöytää. minun annoksestani riitti W:llekin, koska en ollut kovin nälkäinen. kippistelimme ja meillä oli mukavaa. niin, olen kyllä onnekas, kun saan olla vielä kotona. tuntuu, että joka päivä rakastan enemmän lapsiani. en pidä itsestään selvyytenä yhteisiä hetkiämme.

sitten me tulimme kotiin ja W meni suoraa päätä päikkäreille. rattaisiinsa. hän nukkuu päikkärit aina rattaissa! hassua. siis sisällä, mutta rattaissa. minä hommailin kotihommia ja luin sähköpostit. sitten otin mininokoset. W:n herättyä edistimme taas huoneenvaihto-operaatiotamme eteenpäin ja leikimme. sitten mieheni tuli muiden lasten kanssa kotiin ja siihen mennessä olin suunnilleen saanut ruokaa pöytään eilisistä jämistä ja kaupan lohipyöryköistä. myös taas ruusukaaleja teimme ja salaattia. tykkään juuri nyt erityisesti hessburgerin salaatinkastikkeesta (s-marketista). en yleensä tykkää kaupan salaatinkastikkeista ja ehkä puolen vuoden päästä inhoan tuota :), mutta juuri nyt se maistuu. jälkkäriksi oli "sorbettia": soseutettuja ja sokeroituja kohmeisia pakastemansikoita. söimme yhdessä ja kaikilla oli ihmeen hyvä mieli. isoimmilla oli kerrottavaa. ilmassa oli illan odotusta. miehelleni ja kaksosillemme oli tiedossa reissu kisahallille katsomaan korispeliä. pienimmät taas odottelivat saunailtaa kanssani. 

saunan jälkeen laitoin kaapo-dvd:n pyörimään. itse menin seuraavaan huoneeseen isäni puolen sukuseuran johtokunnan historialliseen ensimmäiseen skype-kokoukseen :). suunnittelimme ensi kesän pientä reissua menetetyn karjalan puolelle, sortavalan maalaiskuntaan. sinne on ihana päästä. juurilleni. olen sieltä molempien vanhempieni toisen vanhemman kautta.




nytkin sataa, mutta tänään iltapäivällä sateen jälkeen tuli tällainen mystinen valo-ilmiö joksikin aikaa. 

melankolinen marraskuu... voikaamme niin hyvin kuin pystymme :).