perjantai 29. elokuuta 2014

mieleen jääneet iloiset -- highlights of the week







viikon kohokohtia:
- puhutteleva musikaali, jonne menimme koko perhe ja josta niin paljon lapsemmekin pitivät
- lampaita ihailevat lapsukaiset ja koiraa taluttava ja ihaileva poikamme D
- lukuhetket ja muut mukavat hetket W:n kanssa --valoa tuova ihminen
- E:n ensimmäinen kontrabassotunti --voi suloisuus häntä
- pienen koiranpennun tapaaminen ensimmäistä kertaa :) milloinkohan viimeksi olinkaan tavannut?
- kohtaamisia

niitä muitakin kohtia on ollut. mutta niille ei voi mitään! joten ollaan kuin niitä ei oliskaan eli annetaan niiden olla.

perjantai 22. elokuuta 2014

hyvää viikonloppua -- have a nice weekend

kivaa, kun viikonloppu on alkanut. katsotaan, mitä teemme poikien kanssa tänään. mieheni saa mennä omille menoilleen. hänellä on takana kova työputki ja polviputki ja minulla on ollut monta menoa, joten tänään on hänen vuoronsa --jos hän niin tahtoo. toivottavasti huomenna pääsisimme treffeille, katsotaan, miten käy. pitkästä aikaa. liian pitkä väli tullut nyt. eilen temppelissä minut johdattetiin lukemaan yhtä kohtaa, jossa puhutaan monista upeista asioista. lukekaa, lukekaa se kokonaan, uskontokunnastanne riippumatta! minut myös "vahingossa" johdatettiin lukemaan mieheni aikoinaan (2003) kirjoittama tarina meistä. se kertoo siitä, kenet hän on tavannut ja miten me löysimme toisemme. onneksi luin tuon tekstin, sillä jotakin aina välillä kasvaa välillemme ja sitten on taas hyvä löytää toisemme uudelleen. hyvä fiilis.

tässä vielä viime aikoina ottamiani kuvia. hetkistä tai muistoja niistä.














retkikuvat on otettu tänään iltapäivällä. luonnon parantava vaikutus! valo! meren ja lehtien äänet. lämmin kallio, vaikka tuuli jo viileä olikin. lapsen leikki. mikä mielikuvitus ja keskittyminen!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

inspiroitunut -- inspired


miellytävät kesäillat ja täysikuu. aavistus syksyä.


sain sunnuntaina eräältä kaupunkipalstalaiselta satoa: kesäkurpitsaa, persiljaa, pinaattia ja punajuuria. inspiroiduin välittömästi kokkaamaan jälleen. tein niistä:


punajuuri-lihapataa (myös lanttua, porkkanaa, sipulia, mausteita).


punakaali-fetasalaattia (tämän aineet olivat tosin kaupasta ja kotoa). 



kesäkurpitsasämpylöitä (laitoin kupritsansiemeniä päälle, auringonkukansiemeniä ja raastettua kesäkurpitsaa taikinaan). voin antaa ohjeen, jos joku kaipailee. hyvää!


pinaattipannaria.

salaattia, jossa oli pinaattia (olivat tosi hyvää laatua!).


kesäkurpitsakakkua. 




isoimmat lapsemme menivät koulussa neljännelle ja sitä seuraava lapsi ensimmäiselle luokalle. olen kotosalla pienimmän lapsemme kanssa. hän eli W tulee kerhoilemaan joinakin aamupäivinä. 

W on nauttinut hiljaisuudesta kotona isompien mentyä koululle. tällä kertaa hän ei ole lainkaan kysynyt heidän peräänsä! ihmettelen, miten rauhaisaa meillä kahdella on ollut. ollaan nautittu! 

olen pian ollut kotiäiti 10 vuotta. olen oman tien kulkija ja monien mielestä outo. joskus kuulin kommentin, että uhraan hyvinvointini. kenties tulevaisuutenikin. mutta tällaiselle taiteilijasielulle kuin minä olen, kotiäitiys on sopinut hyvin. en ole kaivannut töihin. olen tehnyt, kuten sydämeni on sanonut. ihmeellistä, outoa, tiedän, monen mielestä. mutta olen rehellinen. en ole kaivannut aikuisseuraa tai "jotakin omaa". minulla on ollut paljon omaa ja paljon aikuisseuraa lasten kanssa ja muulloin. minulta ilmeisesti puuttuu kilpailuvietti. arvotan asioita omalla tavallani. ymmärrän myös sen, että kaikki eivät koe samoin. olemme erilaisia. ja tilanteemme ovat erilaiset. carpe diem :) --mitä ikinä teetkin tänä syksynä! 

p.s. kokeilin eilen joogamista meren rannalla (ryhmäjuttu). luksusta siellä!

keskiviikko 6. elokuuta 2014

kivien maalausta ja rantakasvikävelyllä -- painting rocks and a seashore plant walk



niin söpöjä nämä pikkuisten maalaukset.



meri. iltojen lämpimät tuulet. keskusteluhetket.

lauantai 2. elokuuta 2014

polvileskenä -- a knee widow







puussakiipeilyä, kuumaan rantahiekkaan kaivautumista viileässä merituulessa, ystävätapaamisia ja vauvantuoksuja, helletuuletinta, viimeistä puistoruokailua, miehen polvionnettomuuden aiheuttamaa mutkikkuutta, vähän hietsun kirppistä ja jonkin verran moko marketin brunssia. kaunista pihlajasaartakin. aika paljon mielessä materia! :) --pientä kodinjärkkäilyä: tyhjentämistä ja… täyttöä!