perjantai 22. marraskuuta 2013

iloa ja surua -- joy and sorrow

tällä viikolla on ollut monta ilon aihetta, mutta myös surua erään kaukaisen sukulaiseni/ystäväni surun myötä. vanha tuttu "koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen hetki läheisesi kanssa" on kyllä niin totta! mutta yksi iloisista hetkistä ja yllätyksistä tällä viikolla oli viimeiseksi osoittautunut puheterapeutilla/puheopettajalla käynti. käynnin lopuksi eskarilaisemme sai onnittelusivun:


sitten puheterapeutti oli kertonut E:lle, että nyt minä olen tosi iloinen ja hän oli näyttänyt näistä eri tunnekuvista ensimmäistä naamaa. myöhemmin puheterapeutti kertoi, että hänestä oli niin ihana, kun sitten E oli näyttänyt, miltä hänestä tuntuu ja kun kuva oli niinkin mainio kuin...




tämä :). kyllä varmasti tuntui hyvältä, kun oli halunnut oppia ärrän ja kun nyt sen saattoi sanoa. itsekin olin niin iloinen hänen puolestaan.

minulla on nyt muuten ihan uusi lookki. hiukseni olivat jo aika pitkät ja olin ajatellut tänään kampaajalle mennessäni, että hiukset jäävät tietynlaisiksi pitkiksi hiuksiksi, mutta kas, taas kerran muutin mieleni kampaamon tuolilla eli suostuin kampaajan ehdotuksiin. toisaalta kiva, että kampaajallani on aina uusia ehdotuksia! nyt minulla on lyhyt suora polkka ja suora otsis. vaatii pientä totuttelemista ja tämä varmasti jakaa mielipiteet, mutta vaihtelu on ihan piristävää! 

no sitten illalla piti tirauttaa pari kyyneltä isoimpien poikiemme ja parin heidän ystävän joululauluesityksen treeneissä (ystäväni äiti kehitteli koko jutun ja säestää heitä). pojat olivat niin mukana siinä! ihastuttavine heleine äänineen. tästä tulee hyvä juttu ja muisto. tiedustelen ensi viikolla, josko lähivanhainkoti ottaisi meidät vastaan joulun alla.  

5 kommenttia:

  1. oi ihanaa, onnittelut e:lle! mä opin ärrän vasta kolmannella tai neljännellä luokalla.

    VastaaPoista
  2. Onnea r:stä! Esityskin kuulostas hauskalta jutulta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kerroin terkut Heli. E toisti laskeskeleva ja pohdiskeleva ilme päällä hiljaa "kolmannella luokalla…". :) Minna, kiitokset myös! Esitys on kaunis englantilainen joululaulutarina Good King Wenceslas, mutta suomeksi laulettuna.

    VastaaPoista
  4. Onnea E:lle :) En ollut pitkään aikaan lukenut mitään blogeja, täytyypä taas välillä käydä kurkkaamassa...

    VastaaPoista
  5. Kiitos Vappu, kerron huomenna terveiset :). Joo, ei sitä aina ehdi ja jaksa lukea. On muutakin elämää :).

    VastaaPoista