tiistai 1. heinäkuuta 2014

kohti seikkailua -- an adventure coming








kesä kulkee kulkujaan syksyisten ilmojen myötä. olen joinakin päivinä tehnyt töitä. mieheni on pitkällä lomalla ja on voinut keskittyä lapsiin. olen hämmästellyt sitä, kuinka tutulta työni, ihmiset ja heidän kanssaan työskenteleminen on tuntunut. ihania ihmisiä, ihana työ. mutta nyt lomailemme kaikki taas yhdessä. paitsi: viikonloppuna minulle on tiedossa jännittävä reissu venäjälle. menetetyn karjalan puolelle laatokan rannalle. kuvassa oleva vaalea talo on isoäitini lapsuudenkoti (kuva vuodelta 1991). talo on isoisoisäni rakentama. löydämmekö sen? entä löydämmekö isoisäni kotisaarelta hänen lapsuudenkotinsa paikan (kivijalan)? vaikka emme löytäisi, olen iloinen, että saan nähdä ne paikat. laatokalle isoäitini isä vei lapsensa kalastamaan ja sen saariin telttaretkille. nyt minä ja isosiskoni matkaamme sinne. seikkailu. :) 

4 kommenttia:

  1. En ole ehtinyt blogeja lukea vähään aikaan (enkä juuri mitään muutakaan, paitti opiskelua opsikelua...), nyt oli sekunti aikaa ja blogisi oli juuri päivittynyt joten tulin äkkiä tänne. Olipa ihana tuokio muutaman edellisen postauksen parissa. Kuvistasi tulee kauhean hyvä ja iloinen mieli. Juuri sellainen, että tällaisen kesän minäkin haluaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos Minna. Toivon sulle paljon voimia opiskeluun ja kaikkeen muuhun, mitä me äiteinä ja vaimoina teemme. Kesällä ei tosiaan paljon tule koneella oltua, vaikka en nyt opiskele itse, mutta siltikään.

      Poista
  2. ihanaa seikkailua sinulle Heini ja toivottavasti löydätte siskosi kanssa etsimänne!
    täällä jännitetään huomista ensi-iltaa. eilen näimmekin ennakkonäytöksen ja voi kuinka ihana näytelmä on! tämä tyttären esityksistä niin ylpeä äiti tirautti kyyneeleen jos toisenkin ;) voi kun pääsisitte katsomaan. terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihana ihana juttu kuulla. Jos löydämme molemmille sopivan ajankohdan, me tullaan kyllä tosi mielellään. Soitellaan heti reissuni jälkeen.

      Poista