lauantai 13. huhtikuuta 2013

lämpimiä asioita -- warm things






ulkona on kylmä ja harmaata. toisaalta on ihana hengittää kosteaa ilmaa, jos sinne nokkansa pistää. saimme tänään lämpimän lounashetken kynttilöiden ja maukkaan meksikolaisen pintopapukeiton kera. keiton oli määrä olla tarjoiltavana päivävieraillemme jo eilen, mutta olin unohtanut liottaa pavut :). 

kävin keskiviikkona ison tavaratalomme haamupäivillä. ostin yhdet lasten kengät, kolmet mustat crocs pistokkaat (sisäkengiksi koululaisille ja miehellenikin kun jättikokoa löytyi), leffalippuja ja herkun herkkuja: mm. kasvissamoksia, lampaanlihasta tehtyjä pitkiä kapeita luomumakkaroita, lounassalaattia, tuoreita mansikoita ja ruisreikäleivän. käyn niin harvoin herkussa, että kun sinne menee, on mukaan saatava kivoja erikoisjuttuja. 

olen viettänyt viikonloppua yksin lastemme kanssa. miehelläni on jonkin aikaa ollut vakityönsä lisäksi meneillään eräs uusi työprojekti, joka silloin tällöin vie hänet yhdeksi yöksi ja vajaaksi kahdeksi päiväksi junamatkan päähän.  huomenna minä teen pienen reissun muutaman kanssamatkaajan kanssa. menen kirkkoon kouvolassa. siellä olevaan seurakuntaan kuuluu mm. eräässä elämäni vaiheessa "toisena äitinä" minulle toiminut ihana ihminen. jännä nähdä millaisia tunteita on ilmassa huomenna.

4 kommenttia:

  1. minäkin suhasin taksilla :o tänään tuon tavaratalon ohi. en malttanut jäädä odottelemaan sen aukeamista klo oli vasta vaille yksitoista. olin matkalla satamasta bussille. extempore risteilyllä tukholmassa parin mammaystävän kanssa.oli kyllä mukava breikki tähän arkeen!

    VastaaPoista
  2. Oli kivaa kyläillä pitkästä aikaa! Angry Birds-ilmapallo on muuten ollut kovasti leikeissä mukana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä :-) Sovitaan uudet tärskyt joku päivä. Pallo meni oikeaan osoitteeseen :).

      Poista