lauantai 22. helmikuuta 2014

hiihtis -- winter break

monenmoista mukavaa tuli tehtyä tämän hiihtoloman aikana. omat kohokohtani olivat vanhempieni vierailu meillä, leffaretki keskustaan kolmen isoimman kanssa, hiihtoreissu eskarilaisemme kanssa kahdestaan (kyllä se vaan on niin, että kahden on tilaa tuntea), kiertävän luontokouluohjaajan kierros nuuksiossa, haltia-museon 20 minuutin valokuva/videoteos eri vuodenajoista (upea!) ja hyvä lounas :), lasten ilo leikkitreffeillä meillä ja kavereilla, miellyttävä ensivisiitti taitoliikuntakeskukseen ja tämänpäiväinen automatka kotiin D:n ja S:n kanssa paloheinästä. lauloimme erästä hauskaa laulua. S laittoi sen soimaan yhä uudelleen ja sitten taas jorattiin :). tuollaiset hetket ovat lopulta juuri niitä parhaita. kun ollaan läsnä ja nautitaan toistemme seurasta. 













minun yksityisiä omia hiihtolomajuttuja oli kaksi. temppelillä käyminen ja elämäni ensimmäinen thaihierontakokemus! ei mikään seksihierontapaikka tämä. ostin saman tien viiden kerran kortin. mieheni kokeili lomalla uudehkoa yleistä saunaa nimeltä kulttuurisauna ja sen avantoa. kehui paikkaa. aion kokeilla joku kerta myös.

2 kommenttia: