maanantai 31. maaliskuuta 2014

kauniisti ajateltu yllätys -- beautifully thought surprise

nyt minäkin osaan tehdä sushia! oi miten ilahduinkaan erään japanilaisen ystävän (lastemme kavereiden äiti) yllätyksestä opettaa minulle sushin tekemistä. hän ilmeisesti muisti keskustelun, jossa olin tokaissut, että olisipas hienoa, jos itsekin osaisi tehdä susheja. en ollut koskaan kokeillut niiden tekemistä. yllätys oli niin ihana, että nyt minäkin haluan tehdä vastaavia yllätyksiä. esim. jos saan ulkomaalaisia vieraita. tavallaan pienestä ihminen voi ilahtua syvästi. joskus tuo pieni asia oikeasti on vaikkapa vain se yksi muutaman sekunnin pituinen hymy. tai ystävän kutsuminen jonnekin --mitä usein itse huomaan vain odottelevani! 








perjantai 28. maaliskuuta 2014

retkellä -- a sunny trip





kyllä nyt aurinko hellii meitä. eilen muskarissa äidit olivat aivan eri tavalla energisiä kuin pitkään aikaan aiemmin. hassua ja hauskaa, sitä ei voinut olla huomaamatta. muskarin jälkeen pyöräilimme W:n kanssa eväsretkelle. lempipaikoilla huomaa oman hengityksen tasaantuvan ja mieli rauhoittuu. kuuntelimme meren ääntä ja nautimme lämmöstä. W heitteli kiviä mereen *plops*. sitten tutkimme jutskia.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

synttärit -- birthday party

voi kuinka nautinkaan tänään aamupäivällä, kun aivan hiljaisessa kodissa sain leipoa ja valmistella illan juhlia. W:n syntäreitä. hän itse oli kerhossa, muut eskarissa ja koulussa. aurinko paistoi, laitoin radion soimaan ja sain paljon aikaiseksi suhteellisen vähässä ajassa. ihastelin ruoka-aineita ja innostuin kuvaamaan niitä :D (kuvia ei pahemmin tässä). välillä inspiraatio iskee.





lelujen inspiroimana syntyi suklaakakun koristus. kaulittavasta vihreästä sokerimassasta saa oivia turtles-päitä!










juhlissa oli mukana muutama W:n ystävä ja osa vanhemmista. kiitos kaikille! W odotti pitkään näitä juhlia.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

tampereella -- in tampere

viime postauksen ja tämän postauksen kuvien perusteella voisi luulla, että olen nykyään jatkuvasti yksin ja omilla reissuillani, mikä ajatus huvitti minua, sillä totuus on se, että menneen viikon olin yksin lasten kanssa mieheni ollessa työmatkalla entisessä kotikaupungissamme lontoossa (niisk). viikko sujui ihmeen hyvin. lauantaina minä pakkasin laukkuni ja matkasin ihanasti junalla tampereelle.






tampereella oli eräs nuorten tapahtuma. siksi olin liikkeellä. aamupäivällä ehdin piipahtaa tammelan torilla ja eräällä kirppiksellä, mistä ilokseni löysin neljä syvää lautasta, jollaisista kotona on ollut vajetta viime aikoina. muiden tuttujen jonottaessa ruokaa street helsinki eats -tapahtuman kojuilla, minä jonotin tammelan torilla kuumaa tapolan mustaa makkaraa :D. ja puolukkahilloa. en tuollaista ollut syönyt sitten teinivuosien, joten kiinnosti kokeilla. hyvää! eikä mitään sitkeää paksua patukkaa. torilta ostin ehkä parasta pashaa, mitä olen maistanut. sen pinnalla oli kirpsakkaita tyrnimarjoja ja sisuksessa rusinoiden lisäksi mantelirouhetta ja sitruunaa. nuorten tapahtuman anti oli itselleni mieletön, vaikka juuri sellaisesta en sinne mennessäni osannut uumoilla (olin siis menossa ennemminkin antamaan, mutta näinhän se usein menee!).

lauantai 15. maaliskuuta 2014

viikon varrelta -- this week

tämä viikko oli monella tapaa erilainen ja uudenlainen. nuorin lapsistamme harjoitteli kerhoilua. minä keskityin muihin juttuihin. kerho on lähtenyt käyntiin suht kivasti, vaikka sinne jääminen ilman äitiä on ollutkin jännittävää. en ole halunnut huudattaa W:a. olen jäänyt pihalle joksikin aikaa odottelemaan lupaa poistua :). 

tällä viikolla sekä koululla että eskarilla oli päivät, joissa lapset saivat esitellä vanhemmilleen oppimaansa. minusta tuo on hieno idea. parasta on se, kun saa olla kahden (tai kolmisin, jos mieheni pääsi mukaan) lapsen kanssa ja kertoa hänelle, kuinka ylpeä hänestä olen/mme ja kuinka iloinen olen niistä mahdollisuuksista, joita hän on koulussa tai eskarissa saanut. kyllä lapsi haluaa kertoa ja näyttää vanhemmilleen oppimaansa ja töitään, joista hän on ylpeä, kunhan tuolle vain on fooruminsa! ja kiinnostusta.


E:n vaikuttava työ, jossa hän kuvaa, miltä tuntuu olla onnellinen. "happiness".


oli jo niin keväistä! 






tänään minulla oli piiiitkästä aikaa mahdollisuus viettää "minä ite"-päivää. ihan vain koska olen niin ihana ja hyvä. mitä tekisin? tällä kertaa tiesin heti, kuinka haluaisin viettää vapaapäiväni. ensin temppeliin, sitten brunssille, sitten ulos merenrannalle tai nuuksioon. viimeinen ei onnistunutkaan hyvin, koska alkoi sataa vettä ja minua paleli. menin ruokakauppaan ja kotiin. tuntui, että haluaisin olla lasten kanssa (viikolla yhteinen aika on kortilla) ja antaa miehelleni myös tilaisuuden tehdä jotakin yksin. mutta kotiin tultuani miehelläni olikin jo suunnitelmia viedä lapset liikkumaan. mitä minä aloin tehdä: kotihommia :). 

weegee-museon sis. deli+cafen viikonloppubrunssi on hieman kallis, mutta siinä on tosi paljon kaikkea hyvää. heidän metsämustikkahillo oli ihanan marjaisaa, ruisleipä makoisaa ja marjasmoothie raikasta. plussaa paikka sai erilaisista lämpimistä lisukkeista ja kylmistä esim. munakoiso-tofu-kesäkurpitsa-paprikaseoksesta sekä ohra-linssi-parsakaalisalaatista. lopuksi aulan nautinnollisissa tuoleissa uppouduin lukemaan kahvilan kivoja lehtiä. ei kiire minnekään, ei kukaan vaatimassa mitään, eikä kukaan huomaa minua (tarpeeksi iso kahvila ja tila olla yksin, osa massaa). tällaiset hetket ovat tarpeellisiä. terveellisiä :)

maanantai 10. maaliskuuta 2014