nopeasti kasvavat -- they grow so fast

"en kuitenkaan silloin voinut tajuta, kuinka aika kiitää ja kuinka vähän aikaa lapset ovat pieniä, lähellä ja tarvitsevia. kuinka paljon aikaa niille tulee antaa juuri sen takia, että aikaa on niin vähän". koskettava kirjoitus äidistä, joka välillä käy vintillä katsomassa nukenvaunuja.

itsekin ihmettelen ja tajuan, että pian esikoisemme ovat poissa kotoa. ja sitä ennen: pian asiat muuttuvat toisenlaiseksi. nyt on aika olla lähellä.

kotoilua -- at home

minuun iski joku vatsapöpö. vihdoin olen elävien kirjoissa. on ollut ihana syödä taas. :) ja laitella kotia. uudelle soittimelle piti löytää nurkka, joka ei talvella olisi paahtavien lämpöpattereiden lähettyvillä. keksin nerokkaan ratkaisun laittaa kontrabasson alla olevan maton alle pyöreän retkipefletin (jollaista myös käytämme soittimen alla sitä soitettaessa).  

viime postauksessa mainitusta illanvietosta pari kuvaa. mustikkapiirakasta unelmoidessa…

kuvasin vielä tämän äitini vanhan kauniin pussukan ennen sen roskikseen heittämistä. päältä niin kaunis, mutta sisältä oli ihan "purua". voisiko joku tehdä uudestaan tuon kuosin? minusta superkaunis.

on ollut kiva kuunnella kolmen soittavan lapsemme sävellyksiä. tässä joitakin D:n muistiinpanoja.

E ja mieheni pääsivät yksi päivä oopperatalolle mieleenpainuvaan konserttiin, jossa E:n ope soitti ja jossa huippuesiintyjien lisäksi oli paljon lapsiesiintyjiä.

olemme viime aikoina väritelleet kuvia, joilla jatkossa ajattelimme arpoa meidän viikottaisen (suunnilleen viikottaisen) perheillan aiheen.

voikaatte hyvin! koitetaan pitää itsemme ja lapsemme lämpiminä..!

syys -- autumn

vielä vihreää ulkona, mutta jo kovin syksyisiä juttuja ruokapöydässä. on ollut ihanan lämmintä vielä ulkoilla ja retkeillä. juuri sopivaa. vielä valoa ja lämpöä tietyissä paikoissa. habitare oli vähän vaisu tällä kertaa, ainakin näin ammattilaisen silmin. tänään on luvassa kiva illanistujainen ja isojen poikien ystävän synttärit. 

koti -- home

eilisen kokemusten jälkeen täytyy sanoa, että on onni, että kotini ei ole kunnossa, jollaisessa joidenkin sairastuneiden ihmisten koti on :(. vaikka usein on sotkuista ja aina olisi siivottavaa (se työ ei lopu koskaan, lohdutan sillä ajatuksella itseäni), kotimme --ja uskon, että teidänkin jokaisen koti-- on aivan hyvässä kunnossa! niissä toisenlaisissa kodeissa asuvilla on usein isoja ongelmia, sairautta ja murheita, joiden kantaminen on raskasta. (puhun nyt siis kodeista, joista juuri ja juuri löytyy kulkuväylä, mutta muuta tyhjää tilaa ei ole, ei edes huulipunan kokoiselle esineelle laskupaikkaa). eilen kiitin siitä, että minulla ei ole tiettyjä sairauksia. mielummin muita. 

normikodin sotkuista: monia niistä voi itseasiassa katsella iloiten ja rakkautta tuntien! varsinkin eilisen valossa! kuten näitä sänkykuvia. tai noita maitotölkkejä, joita yleensä en niin ole osannut katsoa. tai tuota yhtä kaappia, joka on viikkokaudet odotellut siirtoa muualle. tai tuota ruohosipulia, joka viimevuotisista lähti kasvamaan koko kesän kuivana ammottavaan ruukkuun.