sunnuntai 7. syyskuuta 2014

koti -- home















eilisen kokemusten jälkeen täytyy sanoa, että on onni, että kotini ei ole kunnossa, jollaisessa joidenkin sairastuneiden ihmisten koti on :(. vaikka usein on sotkuista ja aina olisi siivottavaa (se työ ei lopu koskaan, lohdutan sillä ajatuksella itseäni), kotimme --ja uskon, että teidänkin jokaisen koti-- on aivan hyvässä kunnossa! niissä toisenlaisissa kodeissa asuvilla on usein isoja ongelmia, sairautta ja murheita, joiden kantaminen on raskasta. (puhun nyt siis kodeista, joista juuri ja juuri löytyy kulkuväylä, mutta muuta tyhjää tilaa ei ole, ei edes huulipunan kokoiselle esineelle laskupaikkaa). eilen kiitin siitä, että minulla ei ole tiettyjä sairauksia. mielummin muita. 

normikodin sotkuista: monia niistä voi itseasiassa katsella iloiten ja rakkautta tuntien! varsinkin eilisen valossa! kuten näitä sänkykuvia. tai noita maitotölkkejä, joita yleensä en niin ole osannut katsoa. tai tuota yhtä kaappia, joka on viikkokaudet odotellut siirtoa muualle. tai tuota ruohosipulia, joka viimevuotisista lähti kasvamaan koko kesän kuivana ammottavaan ruukkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti