perjantai 31. lokakuuta 2014

viikonloppu -- weekend





hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää!

maanantai 27. lokakuuta 2014

kotoilua -- home things


ruokatehtailua vauvaperheisiin.


oransseja tarjottavia tänään illallisella. innostuimme W:n kanssa ripustamaan kolmen vanhimman lapsemme kanssa aikoinaan askartelemani hämähäkit keittiön kattolamppuun. hauskat kiipijät. 



löysimme myös muutaman halloweenaiheisen piirustuksen ja askartelun samasta paikasta. ripustimme ne pyykkipoikavalonauhaan. en ollut ajatellut koristella kotia, mutta innostuinkin yhtäkkiä. yllätimme muut. 

tänä jouluna olisi kiva saada kotiin joulun tunnelmaa. lampaantalja puusohvalle, kynttilöitä, kukkia, kenties sammaltakin, joku iso oksa lattialle pulloon tai vaasiin ja siihen koristeita, itse askarreltuja paperitähtiä, kenties pienen pieni joulukuusikin, jonka perään pojat kyselivät kovasti viime jouluna. ainiin ja meidän perinteinen seimi- ja tonttukaappi.  


W on nyt tosi paljon kirjainten perään. on ihmeen innostunut niistä. jatkuvasti huutelee: "äiti, katso, oo niinkuin oskari!" tai: "tuossa on E:n kirjain!" "tuossa on minun kirjain!" bongaa kirjaimia autoreissuilla kauppojen ikkunoista, muista autoista, kotona hissistä, jossa lukee 'kone'. ihan mistä vain. tänään annoin hänelle kirjaimia, joiden olemassaolon muistin. niillä hän leikki ties kuinka kauan. ilmoitti jokaisen kirjaimen kohdalla yhtä innoissaan kuin aina ennenkin, kenen kirjain se oli. kullanmurunen.

perjantai 24. lokakuuta 2014

viime aikain muistoja -- the latest memories














tapasimme myös lastemme uuden serkun, ihanaisen pienen poikavauvan. voi miten suloinen, rauhainen ja viaton luontokappale hän olikaan! nyt kaivan kaapista talvivaatetta keräykseen ja sitten haen koululaiset ala-asteelaisten discosta. :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

mansikkasmoothieta ja lehtikaalisipsejä -- strawberry smoothie and kale chips









näissä lehtikaalisipseissä on oliiviöljyä, soijakastiketta ja seesaminsiemeniä. kannattaa laittaa vähemmän soijakastiketta kuin tuossa ohjeessa on.

mansikkasmoothie on tehty ihan vain mansikoista ja luonnonjugurtista ja makeutusta laitan tarpeen vaatiessa vähän milloin milläkin aineella. 

aion kokeilla myös kuvassa näkyvää kahta muuta reseptiä. ehkä nekin hyviä?  mikä on sinun terveellinen herkkusi? 

perjantai 10. lokakuuta 2014

syyslomalle -- october break started today













muutama syksyinen kuva tässä. laatikon käärittyjen papereiden sisällä on "talviomenia" -- edesmenneen isoisäni puusta kerättyjä/pudonneita, isäni paperiin yksitellen käärimiä! eilen sain illalla keittiöön ihanan omenan ja kanelin tuoksun. luulin jo edellisellä viikolla, että tänä vuonna omenasoseita ei tehdä, koska omenia ei ollut mistään päin siunaantunut meille asti, mutta toisin kävikin. :-)

kuinka aiotte viettää syyslomaa? meillä tiedossa maalla käymistä ja luultavasti lintsin valokarnevaalia.