keskiviikko 9. syyskuuta 2015

loman jälkeen -- after the holiday

olen jälleen linjoilla rakkaat lukijat! :)

pahoitteluni kuulumattomuudesta -- en jotenkin kesällä saanut laitettua kuvia tänne blogiin saakka. lomailimme kotomaassa, maalla ja kaupungissa. oli ihana kesä! nyt olemme taas olleet arkisissa puuhissa. koulua, harrastuksia, minulla työprojekteja ja kotiäitiyttä uudenlaisella aikataululla. paljon on mielessä, mitä haluaisin tehdä. ja olenkin saanut tehdä. kunhan vain maltan edetä askel kerrallaan. :-)






yllä olevat kuvat ovat alueelta, jolla välillä tykkään kävellä yhden lapsistamme ollessa kitaratunnillaan. yleensä olen tuolla aivan yksin. niin rauhoittavaa. joskus makaan hetken kalliolla. joskus tutkin maata. :D 




lasten aloitettua koulun vaihdoin hieman esikoistemme huoneen järjestystä. oli tarve vähän pidentää sänkyjä :-) (tai toista, joka oli toista lyhyempänä). laitoin seinälle siskoltani saaman lintujulisteen.






E ja W maalasivat linnan kanssani. olivat niin iloisia maalatessaan ja työnsä tulosta ihaillessaan.


yksi lauantai olisi ollut kaikkea kivaa tapahtumassa ympäri helsinkiä, mutta tuntui siltä, että haluaisin viedä E ja W mielummin metsään leikkimään ja syömään vadelmia. se oli hyvä päätös. meillä oli ihana reissu! isoveljetkin saivat tuliaisia.



espoo cinen aikaan vein lapsemme tapiolaan. kävelimme siellä ympäriinsä (tykkään kävellä siellä silloin harvoin kun siellä käymme). tapasimme ex temporesti ystäväperheemme äitiä. oli kiva jutella ja syödä (ostimme ruokaa herkusta, kun street food karnevaalin ruokarekoille oli niin pitkät jonot). lapset leikkivät pitkään leikkipuiston sinivalkoisella tornilla. mieheni kävi tapiolan söpössä vanhassa elokuvateatterissa. 



E:n ideoita terveellisistä tavoista. 


maailma muuttuu, mutta tempera ei. :D yksi perinteisistä hyvistä taiteilijantarvikeliikkeistä helsingissä. täältä saa ne parhaat puukynät jne.






syksyn tuntua ilmassa. illat ovat alkaneet pimetä (klo 20:30 on jo aika hämärää). kivaa, kun loppuviikolle luvataan kuitenkin vielä lämmintä.


ID helsinki, habitare, L3 muotoilumakasiini. monta ammattiini liittyvää tapahtumaa tällä viikolla.


käväisin pikaisella lounaalla ihanassa cafe birgitassa (vihdoin minäkin, paikka taisi aueta jo viime kesänä). merimaisema on suurta plussaa ja kaunis arkkitehtuuri. kelpaa tuolla palasia pistellä poskeensa. 


kaksi maalle adoptoitua parsakaaliamme taisi selvitä vähän paremmin, kuin tämä meidän hieman erikoiseksi lopussa muuttunut parsakaalimme. :D



kirppistelyäkin olen vähän ehtinyt harrastamaan. paljon on myös tullut lahjoitettua. 



tämä oli kiva projekti! vaikka ensin ajattelin, kuinka ehdimme ja missä välissä. meillä kun on kaksi samanikäistä lasta, jotka saivat saman koulutehtävän suunnitella ja kokata perheelle kolmen ruokalajin menun viikon sisään. ruokien piti olla terveellisiä. oli kiva kokata yhdessä (kokkasin kummankin kanssa erikseen ja mieheni kokkasi yhden jutun D:n kanssa). näin, miten ylpeitä ja innoissaan sekä D että S olivat, kun saivat onnistua, oppia, viettää aikaa kahden keittiössä jutellen ja puuhaten ja sitten vielä saivat tarjota koko perheelle heidän luomuksiaan. enemmän tätä! leipominen on vähän eri juttu.


S valitsi alkuruuaksi itse keksimänsä salaatin, jossa oli salaattia, paprikaa, mandariinia, avocadoa ja nakinpaloja. pääruokana olivat paputortillat/burritot mukaan lukien mm. itse tehty guacamole. jälkkärinä luonnonjugurttiin tehty banaanismoothie (makeutus hunajalla). 

D:n alkupalana oli linssikeitto (oli valinnut uuden ohjeen, tosi hyvän, erilaisen, W tykkäsi myös), pääruokana pasta bolognese ja jälkkärinä banaaniletut mustikoilla ja hunajalla. ihania valintoja. :)

hyvää syksyä kaikille! voimia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti