maanantai 8. helmikuuta 2016

kuvia kodista ja synttäri-iloja

paljon on vielä laittamatta paikoilleen, mutta tässä muutama makupala uudesta kodistamme. yllättävän monta uutta hankintaa on tarvinnut tehdä, jotta saimme/saamme valaistuksen sopivaksi ja tavaroille hyvät paikat. mm. mattoja tarvitsimme muutaman lisää. ilokseni löysin helposti kaksi kivaa lipastoa alla olevasta (kuvassa käyntikortti) liikkeestä, joka on varmaan monelle tuttu blogimaailmasta. 






kuluneella viikolla meillä oli oikein kivat synttärit kahdelle vanhimmalle lapsellemme (kaksoset siis). aika monet juhlat sitä tulee aina järjestettyä. ensin perheenä illallinen ja jälkkäri. tällä kertaa päädyimme poikien kanssa siihen, että muutama naapurikaveri pääsee heidän kanssaan kiipeilemään ja sitten meille iltapalalle ja jätskille. oli oikein kiva ilta. toiset synttärit olivat kuudelle koulukaverille, jotka he veivät taitoliikuntakeskukseen ja jätskiannoksille. 





jotkut kiipeilynharrastajat kiipeilevät näinkin haastavia seiniä pitkin!



kiipeilypaikassa oli kiva tunnelma, sinne on helppo mennä ja helppo tehdä ensikokeilu. itsekin haluan kokeilla kiipeämistä joku kerta. kiva aktiviteetti esim. pe-iltana perheelle. siis joskus harvoin. maksoi 15 e per hlö. huomasin, että siellä oli aika moni ihan vain yksinkin kiipeilemässä. mietin, että tämä olisi yksi paikoista, jossa olisi helppo tavata vaikka tulevaisuuden kumppani. :-) siis olisi luontevaa ja helppo jutella kunkin seinän luona kiipeilyvuoroa vaihtaessaan tai jonottaessaan kiipeilyvuoroa. välillä kuulee sinkuilta, että sellaisia paikkoja ei oikein ole. oikein kiva postitiivinen ilmapiiri. kaikki olivat avuliaita ja ymmärtäväisiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti