joulu oli mitä ihanin ja valkein. tänä vuonna pakkauduimme kaikki yöksi isäni ja minun suunnittelemalle mökille, missä vanhempani asuvat osan ajasta. olimme siellä ensimmäistä kertaa joulunvietossa. söimme äidin valmistamia jouluherkkuja ja kuulostelimme lasten jännitystä tunnelmallisissa puitteissa. sitten siirryimme siskoni kotiin jatkamaan joulunviettoa. joulupukkeilua ja sen sellaista.
(tämä ja ylempi kuva ovat isäni ottamia).
ylläni mieheni minulle keksimä lahja :). vilukissalle. on muuten ollut erittäin kätevä kotiasu. aamulla vain yksi vetskarin vetäisy. puku on lämmin ja pehmeä eikä se purista mistään.
joulunaikaan oli ilo ulkoilla pienissä erissä ja nauttia luonnon kauneudesta, vaikka pakkanen paukkuikin.
(W).
ennen joulua minä, mieheni ja pienin lapsemme olimme seitsemän päivän pituisella matkalla. joulu oli hyvä viettää taas rakkaiden pikkuistemme seurassa ja puhtia riittikin heidän kanssaan touhuamiseen. ikävöimme heitä matkalla ehkä vähän liikaakin, varsinkin alussa, kun mietimme kuinka kotipuolessa jaksellaan ja voidaan (vaikka hyvinhän siellä voitiin). ehkä enää ei näin pitkiä äidin ja isin reissuja. matka oli kuitenkin mitä mainioin. laitan tänne kuvia joku hetki.