perjantai 20. joulukuuta 2013

joulukuun yhdeksantenatoista -- on december 19th

taman paivan kuvat ensimmaista lukuunottamatta ovat kauniista ja kaytannollisesta uudesta kirjastosta, jossa vierailimme. tykastyin erityisesti perheille suunnattuun avoimeen monitoimitilaan, jossa pidetaan mm. satutunteja. ja tietysti lukupuutarhaan, joka taalla on aivan mahdollinen saiden puolesta. tanaan tosin satoi! ensimmainen sade, jonka mina olen kaliforniassa kokenut. 









"miehet, joiden käsissä jeesus oli, pilkkasivat ja löivät häntä. he peittivät hänen silmänsä ja sanoivat: "profetoi nyt! kuka sinua löi?" monella muullakin tavalla he herjasivat häntä.

kun päivä koitti, kokoontuivat kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat neuvoston istuntoon. jeesus tuotiin heidän eteensä, ja he sanoivat hänelle: "jos olet messias, niin sano se meille." hän vastasi: "jos sen teille sanon, te ette usko. ja jos jotakin kysyn, te ette vastaa. mutta tästedes ihmisen poika on istuva kaikkivaltiaan oikealla puolella." silloin he kaikki kysyivät: "oletko sinä siis jumalan poika?" jeesus vastasi heille: "itsepä te niin sanotte." silloin he sanoivat: "mitä me enää todisteita tarvitsemme! mehän olemme kuulleet sen hänen omasta suustaan."


luuk. 22:63-71

2 kommenttia:

  1. Sattuneesta syystä kirjastot ovat lähellä sydäntäni, joten oli kiva kurkata rapakon takana olevaan kirjastoon :) Hienon näköinen!

    Ihanaa ja lämpöistä joulua toivottelen sinne blogikamulle! Voi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Hauskaa :). Laitan sulle kuvia toisestakin kirjastosta, jonne ajattelimme menna, jos sinne meno sopii kivasti kuvioihimme. Katsotaan, miten kay.

    VastaaPoista