torstai 10. toukokuuta 2012

tädin kanssa -- with my aunt









saatoimme tätini junalle. E kysyi heti milloin hän voi mennä junalla A-tädin perään. pieni ihminen, ihastui tätiini hirmuisesti. ei ihme sillä tätini jutteli paljon E kanssa. kyseli ja kuulosteli. välillä toipuili ja lepäili. eilen saatoimme tehdä pienen pienen happihyppelyn lähirantaan. eilen tädin ystävä vieraili meillä. mukava tapaaminen.

2 kommenttia:

  1. Hienoja ovat hetket milloin lapsilla on hyviä kohtaamisia muidenkin aikuisten kanssa kuin omien vanhempien, rauhassa tutustuen ja keskustellen. Riku kaipaa mummuaan ja kyselee jatkuvasti että koska menemme käymään. Koskahan ehtisimme kun kevät on niin kiireistä aikaa. Tuo merenranta on aivan ihana! Ja laita tekstari kun saat numeron:)

    VastaaPoista
  2. Joo, muistan itsekin hyvin ne aikuiset joilla oli aikaa kuunnella minua lapsuuteni ja nuoruuteni varrella. Tärkeitä hetkiä! Palaillaan :)

    VastaaPoista