perjantai 15. maaliskuuta 2013

tänä perjantaina -- on this friday


nyt vain odotellaan vihreiden koivunlehtien ja rairuohon esiin pulpahtamista. oksa löytyi eiliseltä hiihtoreissultani. olin muuten niin onnellinen siellä! risun roikkuessa toisessa sauvakädessäni ja sirppikuun loistaessa tummansinisellä yötaivaalla.



tein tänään tonnikalalasagnea, salaattia ja kesäkurpitsasämpylöitä. sämpyläruutuja sai myös kaukainen sukulaiseni, jota tapasin pitkästä aikaa. hänelle on tapahtunut hyviä asioita, olen iloinen.



tänään me otettiin aurinkolasit mukaan aamupäiväulkoilulle. aurinko lämmitti ihanasti puistossa.


hyvää viikonloppua teille jokaiselle! pitäkäämme huolta perheestämme ja etenkin lapsistamme. tänään jouduin todistamaan surullisia lapsiasioita. voi kun kaikilla lapsilla olisi hyvät lähtökohdat kasvaa. tapahtuneen lisäksi omat poikamme ja heidän ystävänsä joutuivat ulkona isojen poikien kiusaamisen kohteeksi. niin surullista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti