perjantai 9. marraskuuta 2012

suunnitelmia -- plans







tänään kävelimme metsäpolkua näiden rantamaisemien lähellä. kuuntelimme lintujen laulua. ihailin auringon valossa ollutta kuusen vihreää. mietin että juuri sitä vihreää harvoin näkee missään. ajattelin mielessäni ylleni samanvärisen itsetehdyn neuleen. se olisi ihana. sitten vastaan huiski sauvoinensa vanhahko mies, iloinen, punaposkinen. W pysähtyi odottamaan häntä, huuteli "daddy". sitten kohdalle tultuaan hymyili hänelle. mies sanoi ihastuksissaan: "ihania pikku pupuja tulee vastaan täällä metsässä". tulin niin iloiseksi kommentista. harvoin me ihmiset huomaamme ja ihastelemme. pysähdymme. ja varsinkaan niin aidon onnellisen ihastuneina niinkuin tuo mies. hän ei sanonut sitä siksi että niin pitäisi sanoa tai vain ilahduttaakseen meitä.

ostin muuten tänään puhelimen. en itselleni vieläkään :), mutta miehelleni, jonka puhelin renkkaa juuri sopivasti isänpäivän lähestyessä. yleensä lasten kortit, aamupala tms. on ollut traditiomme. varmaankin sunnuntaiaamuna taas teemmekin hänelle aamupalan ja sitten lounaan jälkeen kakuttelemme. kakku onkin jo valmiina jääkaapissa. sain sen!! huomenna iltapäivällä minulla on luvassa pieni oma hetki. erään ystäväni vetämä minipilateskurssi. ja toivottavasti pieniä kotihetkiä jokaisen lapsen kanssa erikseen. tuntuu, että niitä hetkiä on ollut aika vähän viime aikoina kolmen isoimman kanssa.

hyvää isänhellimisviikonloppua! hyvää isänpäivää omalle rakkaalle isälleni myös! 

4 kommenttia:

  1. Ihana kohtaaminen :) Monesti ihmiset toimivat tavan vuoksi, jossain roolissa, taka-ajatuksin tms. Olen joskus miettinyt kun nykyään niin paljon puhutaan itsensä toteuttamisesta, ja sitä tehdään työssä, harrastetaan jne., että eikö tuollainenkin ole itsensä toteuttaista? Ettei se ole vain sellaista minä-lähtöistä itsensä tuottamista jonkin tekemisen (kuten työ tai harrastus) tai välineen (ulkonäkö, pukeutuminen tms.) avulla. Että voisko se olla juuri tuollaista olemista, katsomista ja näkemistä ja kuulemista, ilman erityisiä päämääriä tai intressejä minkään tai kenenkään suhteen. Kun monesti juuri se tuottaa jotakin. Tuossa tapauksessa hyvän mielen sinulle, W:lle ja luultavasti sille miehelle itselleenkin.

    VastaaPoista
  2. Hän itse tuli aidosti iloiseksi, todella iloiseksi (!) ja mietin eilen sitä miksi niin mahtoi käydä. Päädyin samaan kuin sinä: hän pysähtyi (vaikka liikkuikin), kuulosteli, oli avoimin mielin. Todellakin katsoi. Pientä lasta, hänen silmiään, hänen olemustaan. Ehkä muitakin tekijöitä omaan hyvinvointiin ja iloon oli. Ajattelisin niin että ajatuksesta "pitäisi tehdä" tai "täytyisi" ei välttis seuraa iloa ja halua itselle eikä muille.

    VastaaPoista
  3. mukavaa huomista sinnekin! ihanaa että olet saanut kakun! oliko hyvä pilateskurssi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt unille jotta jaksaa aamulla olla skarppina! Kurssi oli oikein hyvä. Tuttuakin asiaa, mutta myös erilaista ja hyvä aina välillä ottaa omia hetkiä ja etäisyyttä omiin ympyröihin.

      Poista