torstai 29. joulukuuta 2011

viime paivina -- greetings

grandpa jakamassa joululahjoja 25.12. iltapaivalla ennen jouluateriaa. lapset odottavat omaa nimeaan kuin kuuta nousevaa! kuvassa myos mieheni veli vaimoineen ja heidan tyttarensa.


mina ja W, joka myos sai muutaman kivan lahjan kuten tuon ketun. minakin sain kivoja lahjoja. mm. viltin, korvakorut ja lapparirepun, joka tuli tarpeeseen.



E 4 v. sai merirosvolaivan. tassa han avaa pakettiaan ylpeana.



S ja D syomassa paikallisessa japanilaisessa ravintolassa. california rolls ja teryaki chicken. ainiin, tata illallista ennen tapasimme amerikassa asuvan tatini miehen lasta, serkkuani sarahia, joka sattui perheineen lentamaan tanne muutamiksi paiviksi new york citysta. ihana tapaaminen, tapasimme myos heidan vauvansa ja sarahin mukavat appivanhemmat. S on joskus kaynyt suomessakin ja aikoinaan, vuonna 1999 ajelin hanen kanssaan ympari amerikkaa.



paikallisessa bakeryssa oli toistaan kauniimpia herkkuja. kiinalaisten omistama paikka, joten leipomukset eivat olleet periamerikkalaisia.


eilen olimme M:n veljen perheen kanssa eraalla kauniilla puistoalueella missa sai myos ratsastaa. lapset tykkasivat kovasti ponikyydista.


sielta ajelimme burbankiin meksikolaiseen ravintolaan, jonka jalkeen muut paitsi mina, M ja vauva menivat elokuvateatteiin katsomaan arthur's christmas. meidan poikien perati toinen elokuvareissu. me taas kavaistiin alennusmyynneissa ja istuskeltiin lampimalla hamartyvalla kavelykadulla kuin etelassa konsanaan.




tanaan oli ihana ilma taasen. ulkoilimme lahipuistossa, myos leikkipuistossa. lapset loysivat isoja kapyja ja kiipeilivat puissa.








3 kommenttia:

  1. herkullisen näköisiä leivoksia ja vieläkin täältä sateen ja harmauden keskeltä ihmetellään tuota valoa.voih.

    VastaaPoista
  2. Taa valo on kylla ollut niin mahtavaa. Taitaa tulla saatilashokki kun palaamme. Toivottavasti sitten ihastumme talveen.

    VastaaPoista
  3. Ainiin, unohdin viela kirjoittaa niin tahan se nyt tulee etta joulun paras hetki taalla oli kun kokoonnuimme olkkariin 24.12. ja sytytimme kynttilat enkelikelloon, itamaantietajiin, yhteen puiseen kauniiseen juttuun ja pianon paalle. Sitten luimme vuorotellen paimenista, Jeesuksen syntymasta ja itamaan tietajista. M:n aiti pitkasta aikaa soitti pianolla ja lauloimme kaikki joululauluja: Jouluyo Juhlayo jne.

    VastaaPoista