tiistai 30. lokakuuta 2012

ihana keitto -- a lovely soup




eilen illalla kävin myöhään ruokakaupassa. latasin kärryn täyteen erilaisia papuja. niin kartonkipakkauksissa kuin tölkeissäkin olevia ja punaisia linssejä, jotka olivat lopuillaan. minulla on nyt selvästi papu- ja linssikausi meneillään ja tekee mieli meksikolaista ruokaa. myös falafelit ja humus maistuisivat. taitaa olla monella muullakin samat fiilikset kun olen jutellut asiasta. 

ostin myös avokadon, limen, ison punasipulin, tomaattimurskaa ynnä muuta ja kappas, tänään löysin kuin tilauksesta villa inkeri -blogin merjan uusimmasta postauksesta reseptin aineilleni. meksikolainen pintopapukeitto. keitosta tuli ihanaa! katsokaapa hänen bloginsa kautta resepti.

minun variaatiossani taas oli se reseptin kaksi tölkillistä tomaattimurskaa ja liemessä oli vain kasvisliemi. cayennepippuria laitoin vahingossa yli 1 tl, joten keitosta tuli vahingossa aika tulista. kuminana käytin juustokuminaa. punaviinietikkaa ei ollut kaapissa, joten laitoin omenaviinietikkaa ja keltaisen paprikan sijaan lisäsin punaisen paprikan määrää. päälle laitoin luonnonjugurttia. 

huomenna ehkä se avokadokin on tarpeeksi kypsä niin voin tehdä myös tuon avokadosalsan, mutta keitto on aivan ihanaa ihan pelkilleenkin. keittelin muuten itse pintopavut yön yli lionneista pavuista ja ne oli tosi hyviä. taisi olla papuja yli tölkillisen määrä eli reilusti.

2 kommenttia:

  1. Syksyllä tkee mieli mausteisia ruokia.. juomia... ja värejä... Ne lämmittää :)

    VastaaPoista
  2. En ollutkaan hoksannut että mausteiset/syksyiset värit ovat lämpimiä sävyjä. Tosiaankin väritkin lämmittävät :)

    VastaaPoista