perjantai 12. lokakuuta 2012

näyttelyssä -- an exhibition


tänään tuolla ja vähän muuallakin. oli se vaan hieno näyttely! ja ateneumin salaattibuffee ei koskaan jätä kylmäksi. olin liikuttunut melkein koko näyttelyn ajan. en osaa sanoin selittää miksi. ehkä joku ymmärtää? kansoittain katsojia kontra yhden pienen ihmisen teokset. suuri juhla. yhtäkkiä henkilökohtainen kuului kaikille. ihan kuin tekijä olisi ollut paikalla. hänen täytyy olla tietoinen ja varmaankin aika iloinen tästä. 


pitkät kalsarit, jotka saavat minut aina hymyilemään.


 (lihapata uunissa).


huomenna minä matkaan junalla tampereelle, mistä perheeni nappaa minut myöhemmin kyytiin. lomailemme maalla pari päivää. sitten taas kaupunkiin takaisin. ostimme muuten ensimmäistä kertaa liput sirkus finlandiaan. saa nähdä millainen elämys se on! 

2 kommenttia:

  1. Hyvää lomaa! Kävelimme Kaisaniemen puiston läpi yhtenä päivänä ja näimme sirkusteltat, Johannes ei oikein meinannut niellä sitä että emme ole sinne tänä vuonna menossa. Kävimme varmaan kolmena vuonna kun puistosta sai halpoja lippuja... Mutta viime vuosi oli minusta lattein, toivottavasti ovat parantaneet siitä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Katsotaan, mitä meidän kööri tykkää ja millainen tänä vuonna. Sinullakin taitaa olla pieni loma? Jos niin oikein hyvää loppuviikkoa! Ja tietty muutenkin!

    VastaaPoista