keskiviikko 7. syyskuuta 2011

harrastuksensa kullakin -- everybody has their own hobbies





tänään olen ajatellut puolalaisia siskoksia jotka lontoossa asuivat meidän rapussa ja antoivat tuon vauvan velourasun (x 2 kpl) lahjaksi kaksosten synnyttyä. muistoja ihanista ihmisistä joita en ehkä koskaan tule tapaamaan.

S:n uusi harrastus alkoi tänään. hän oli koulumatkalla maailman onnellisin kun kerroin että eteisessä roikkuu valmiina koriskassisi jossa on sisäpelikengät, juomapullo ja koripallo. korisope oli kiva, ryhmä oli aika iso ja vilkas. paljon oli uusia tutustujia jotka miettivät ottavatko omakseen. kotimatkalla S piti sateenvarjoa. tuulenpuuska käänsi varjon nurinpäin. me molemmat pidimme varjosta kiinni, nauroimme ja mukamas lensimme sillä. sen jälkeen S sanoi: "tykkään keväästä, tykkään kesästäkin, mutta syksy on paras kun voi tolleen lentää sateenvarjolla". hän taisi kaivata meidän kaksinkeskistä aikaa, huomiotani, rakkauttani.

tunsin itseni aamulla voimakkaaksi kävellessäni mahtavan kuuloisessa tuulessa rantapolkuja pitkin. vauva nukkui vaunuissa, E oli kerhossa. istahdin rantakivelle. läppäri oli mukana. yritin kirjoittaa mahdollisimman huonon tekstin. tekstistä tulikin hauska. niin hauska että piti ihan ääneen nauraa. en tiennyt että osaisin kirjoittaa sellaista. saan paljon energiaa kirjoittamisesta. sen huomasin taas tänään.

4 kommenttia:

  1. supermama on siellä vähän leiponut ja laittanu ;) vekkuli poika tuo w, ilmeestä päätellen, iloinen! ja s niin innoissaan ja taitaa olla muitakin tuttuja poikia treenaamassa korista?

    VastaaPoista
  2. Hauskaa nähdä välähdyksiä teidän kodista ja sovittaa niitä näiden tiedon murusten kanssa ja muodostaa mielikuvaa ihmisistä näin netin perustella. Minustakin on ollut kivoja ne kerrat kun olen mennyt Johanneksen kanssa kahdestaan muskariin. Keskimmäisen kanssa ei muuten ole tullut vietettyä paljon kahdenkeskisiä hetkiä.

    VastaaPoista
  3. Jotenkin kosketti, joka kohta. Muistot ihmisistä, joita ei ehkä koskaan enää tapaa, ja kahdenkeskisistä hetkistä lasten kanssa. Sain vertaistukea, kiitos.

    VastaaPoista
  4. Mira: Joo, tuttuja on. Olis ollu kiva kuva missä näkyvät, mutta en viitsi laitella ilman lupaa semmottiis kuvia.

    rva Reipas: Heh, millainenkohan kuva sulle on tullut minusta? Minustakin kiva aina kurkistaa toisten koteihin ja tavarakasoihin tai seinäripustuksiin.

    Minna: Kiva kuulla. Joskus joku kohta jonkun blogissa voi olla tärkeä. Oon itse saanut paljon muiden blogeista. Tänäänkin kun mietin erästä asiaa.

    VastaaPoista