lauantai 16. kesäkuuta 2012

kesällä -- in the summer


biitsi kutsui tänään meitä. moni jo uikin.





hei ruuan voi kantaa pihallekin vaikka ei grillaisi. meidän telttailijoiden lounastaessa kauppatorilla me muut saimme nauttia ystäväni loihtimasta herkullisesta lounaasta.






katsokaapa näitä telttailukuvia. ai että nauttivatko he...? :-)





kesällä minä haluaisin:


- treffeille M:n kanssa (kiitos vinkistä rouva reipas!)
- lukea kirjaa ulkona tuulenvireessä, auringossa ja linnun laulussa jonkunlaisen vesistön äärellä
- hmm... en ole varma mitä haluan :-), haluaisin saada yhden taulun aloitettua ja valmiiksi, mutta listaa laatiessani huomaan, että kuitenkin eniten haluaisin tehdä sitä mitä lapset haluavat. iloita yhdessä. olla vapaasti siellä sun täällä. mökkiretkeämme odotan myös. se on aina hyvä. 


lapset haluavat:


- mökille
- E haluaa ukin traktoriin
- lukea kesäksi lainaamiaan kirjoja
- leikkiä ystävien, isovanhempien ja serkkujen kanssa
- uida ja pyöräillä
- D ja S haluaisivat skeittilaudat
- syödä jätskiä joka päivä
- E haluaa mennä taas poimimaan mansikoita ja syödä niitä ja muita marjoja paljon, mielellään joka päivä
- linnanmäelle ja se retki on luvattu
- E myös kyselee milloin menisimme mustasaareen


toiveita ei itseasiassa ole lapsilta liioin sadellut. tyytyväisiä hetkessä eläjiä!


6 kommenttia:

  1. Näitä kesällä haluaisin -listoja on ollut mutamassa blogissa. Mietin, pitäisikö tehdä oma lista, mutta tilanne on nyt sellainen että se tuntuu melkein pelottavalta. Liian monta täytyy -asiaa samanaikaisesti, ja oikeastaan haluaisin jotain ihan muuta. Sun viimeinen kohta on hyvä, ja plagioitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavista listoistakin voi tulla yhtä pakkomielteinen ja ahdistava kuin täytyy-listasta, joten välttelen pitkien listojen tekemistä. Miksi muuten kesään liittyy niin paljon pohdintaa "Mitä haluaisin tehdä"... Odotukset ehkä liian korkeat. Lyhyt loma, lyhyt kesä, sen kai haluaisi olevan hyvin nautinnollinen ja energiaakin ehkä on enempi kuin talven pimeinä aikoina, mutta mutta...

      Poista
  2. Kuulostaa hyviltä nuo suunnitelmat. Meilläkin tiedossa jokakesäinen lintsireissu jossain vaiheessa, muuten melko lailla vaan oleilua, paljon mansikoiden syömistä, puutarhahommia, jätskiä.. mennään fiiliksen mukaan, ei suunnitelmia :) Oli hauskaa paistaa pinaattilettuja pihalla keittolevyllä ja tarjoilla siitä lapsille, nyt ollaan täällä porvoossa talon-ja eläinten hoitajina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että Indi tykkää mennä Lintsille :) Lettusi ovatkin maukkaita, takuuvarma juttu. Mekin mökillä paistellaan ja voisi tänä vuonna lisätä taikinaan sen pinaatinkin, miksipä ei, uusi ruokalaji nyt keksitty mökille missä syömme lähinnä huoneenlämpöaineista tehtyjä juttuja. Nautinnollista Porvoota!

      Poista
  3. Kesällä on kivaa joka tapauksessa, vaikka ei jaksais muuta kuin raahautua puistoon. Tarkoitan varsinkin lasten näkökulmasta, eivät valita kun saavat olla ulkona ja joskus jätskiä. Suurista suunnitelmista tulee ressi, ainakin minulle. Kiva kirjalista ja ihana idea antaa luetut kirjat eteenpäin, kaikki minusta vain väärällä kielellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun väärä kieli, nyt ei tainnut olla mitään suomenkielistä kivaa annettavana. Tänään olimmekin puistossa koko päivän, ei ollutkaan niin kaoottista kuin luulin. Hiljenee puisto aika kivasti lounaan jälkeen. Kotiin päästyä oli taas kevyt mieli ja kokkaus sujui. Aloimme jopa muuttamaan kodin järjestystä :D

      Poista