keskiviikko 10. elokuuta 2011

hurlumheipäiviä -- busy days



D ja S aloittivat koulun, ensimmäisen luokan. pitkän yhteisen loman jälkeen tuntuu siltä että eipä tässä enää perheenjäsenet toisiaan tapaa paljoakaan. pari viimeisintä päivää ovat olleet aika stressaavia, paikasta toiseen sinkoilua. ei vain koulu ja työkuviot vaan muutenkin. niitä paperihommia ym pakollista on riittänyt. onneksi mukana on ollut muutamia ihania tapaamisia ja synttäreitä. kyllä se vaan niin taitaa olla kuten kukkakaupan ovessa lukee: "olemme lomalla. onni ei asu lompakossa vaan piilee perhe- ja ihmissuhteissa". (vai miten siellä nyt lukeekaan).

vauvan vaatteet jäävät kovaa vauhtia pieniksi. yks päivä purin kaikki lastenvaattet ulos kaapeista. nämä liikkeet tapahtuvat minulla niin yhtäkkisesti --kun inspiraatio iskee sitten tehdään! pois alta oksat ja männynkävyt! kotiin töistä palannut mieheni oli aivan ihmeissään kun taas lattialla oli kaikki tavarat :) no nyt on pienet vaatteet kerätty pois ja saatu isompaa E:lle ja W:lle. hyvä mieli siis.

E totesi tänään että "mulla ei ole ketään kaveria" kun S ja D olivat koulussa. onneksi lopulta pääsimme ihmisten ilmoille pariinkin otteeseen. kotona olen ollut ekstra lempeä hänelle. olemme lukeneet paljon kirjoja, puhallelleet saippuakuplia parvekkeella ja jälkkäriäkin on saatu. minusta on kiva olla enemmän kahden hänen kanssaan. kaikessa siis puolensa. tänään huomasin että E kokee näköjään vauvankin jo jonkinlaiseksi kaveriksi tai seuraksi. E:n kerho alkaa ensi viikolla. tosin olemme ekat kerhopäivät maalla, mutta siellä on luvassa mukavaa serkkuseuraa. kivaa mennä vaihteeksi luontopaikoille, mökille yöksi ja napsimaan pari viinimarjaa ja mustikkaa suuhun :)

2 kommenttia:

  1. mä voin kuvitella noi sun kaapintyhjennysoperaatiot!!! ei voi siivota yhtä hyllyä vaan koko kaappi pitää käydä läpi ;) kuin mieheni...heh hee.mukavaa kun pääsette vielä maalle ja marjoja poimimaan.

    VastaaPoista
  2. Melkein noin oli tilanne :) Katsotaan saadaanko muualle kuin suuhun, mutta sekin hyvä. Joka päivä viikon ajan vitamiineja.

    VastaaPoista