sunnuntai 21. elokuuta 2011

tunnustus

hänet voisi melkein syödä.


eilen söin tyrnimarjoja. poimin pakastimeen pussillisen. niistä saa kaikenlaista hyvää tehtyä. tai sellaisenaan vitamiinipommina voi muutaman aina silloin tällöin napata pakastimesta.





kiitokset kauniista sanoista mäkitupaan! sain annalta tunnustuksen:


tunnustukseen liittyy seuraavat kysymykset:
lempiväri?
lempiruoka?

paikka, jossa haluaisi käydä?

värejä on niin paljon! tykkään useista eri väreistä. kaikilla voi olla paikkansa. juuri yksi sunnuntai jotkut meillä pohtivat minkä väriset vaatteet muiden mielestä sopisivat heidän ylleen, minkä värisiä vaatteita ovat viime aikoina pitäneet ja kuinka oman lempivaatetuksen väri voi olla aivan eri kuin muissa paikoissa käytettynä tykkäämänsä värit. en ole varma mikä väri pukee minua parhaiten. usein mansikanpunaisesta olen saanut kehuja, mutta tällä hetkellä en taida omistaa sen värisiä vaatekappaleita. pidän paljon mm. vihreistä, ruskeista, harmaista, keltaisista, mustasta, valkoisesta, savun sinisestä, turkoosista ja pinkistä.

lempiruokia... hmm... paistetun sipulin tuoksu tai pullan tuoksu herättävät ruokahaluni varmuudella. sämpylät, kalat, salaatit... olen hyvin kaikkiruokainen. pavut, kikherneet jne. kuuluvat osaksi ruokakulttuuriani. sienetkin kuuluisivat enemmän jos lapsetkin tykkäisivät niistä. lihaa syön myös, mutta pihvejä en juuri koskaan paista, mielummin valitsen kalan tai kasvisruuat. joulunakin.

italiaan mieleni halajaa. en ole koskaan siellä käynyt. kuvittelen että siellä jossakin meren rannalla olisi joitakin kauniita kyliä ja näkymiä joissa mieleni lepäisi.

laitan kivablogitunnustuksen eteenpäin miralle villiin syreeniin. tykkään seurata omakotitaloelämää kun sellaista itse en elä ja lukea ystävän kuulumisia. lista asioista heli saikin jo tunnustuksen ja moni muu joiden blogeja seuraan (varmaan jo kaikki muut paitsi minä :D), joten odotelkaamme vain miran jännittäviä vastauksia.


2 kommenttia: